CMF Foorumi
Classic Motocross Finland => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Tomi Silvo - Toukokuu 14, 2014, 12:03:17 ip
-
Moi
Soitin tuossa vakuutusyhtiööni tehdäkseni liikennevakuutuksen Tuusulaa varten.
Ei onnistunut.Eivät myönnä satunnaiseen käyttöön enää päivän vakuutusta.
Halliajoihin vielä myönsivät.
Soitin toiseen yhtiöön, jossa oli aiemmin vakuutukset ja sama homma.
Eivät myönnä lyhyeksi ajaksi.Kysyin käykö esim kuukausi, niin ei.
Pitäisi ottaa vuodeksi ja vakuutuksen saa poikki, jos myy pyörän, syyksi ei riitä, että sillä ei ajeta.
Aika vaikeaksi tekevät tämän vakuuttamisen.
Toisessa yhtiössä kysyi virkailija vielä neuvoa ylemmältä taholta ja neuvoi sitten ottamaan punakilpivakuutuksen.
Soitin katsastukseen kaverille ja kysyin sieltä punakilpivakuutusta motocross pyörään.
Sanoi, että kyllä saa, mutta tilapäisestä käytöstä pitäisi ehkä tehdä ilmoitus tulliin.
Sitten muistettiin, että pyörähän on alkujaan valkokilpinen GS ja verot on maksettu joskus, eli tulliin ei tarvitse ilmoittaa.
Onpas hauskaksi mennyt tämäkin touhu.
Yhtiöt olivat Fennia ja Turva
-
Moro.
Seisonta vakuutus taitaa enää olla IF vakuutuksissa. mulla on siellä pari vakuutusta. voi ottaa käytöön 6 päivää aika sopivasti. mutta täytyy olla kuukausi väliä seuraavaan käyttöön ottoon. toiminut ainakin toistaiseksi. mutta jos ajaa harvoin on toiminut.
t.jukka
-
aikoinaan IF:ssä ei kielletty irtisanomasta vakuutusta vaikka päivän päästä kun se olis otettu (pitää tehdä kirjallisesti). Pienin summa minkä laskuttivat oli 25e, eli kannatti pitää sen verran ainakin vakuutus voimassa.
Tänä vuonna antanut op-pohjola rempata vakuutusta mp-messu ajoja varten ja nyt on taas voimassa oleva vakuutus.
-
Moro
If antoi ottaa vakuutuksen päiväksi, minimi on tosin tuo 25 Eur.
Eli kahden päivän vakuuttaminen tuli tehtyä.
-
Lähitapiola 14€/Päivä
-
Valmistenumero-ongelma ???
Ei löydetty sivarista ku yksi viisinumeroinen numerosarja?
Yritin ostaa Ifiltä vakuutusta netin kautta, mut ei tietenkään hyväksy noin lyhyttä numerosarjaa :-\
-
Ei anna If lyhyeksi ajaksi liikennevakuutusta, just soitin sinne. Jatkuvan antavat, joka maksaaki sitte maltaita.
LähiTapiolasta saa myös ainoastaan jatkuvan vakuutuksen, joka siis katkeaa vain jos myy pyörän. Seisonta-aikoja saa kuitenkin.
On tää helvetti vaikeeta >:(
-
Kyllä ainakin Someron ja Salon Lähitapiolasta saa päivävakuutuksen.
Saahan punakilpienduroonkin katsastusasemalta päivävakuutuksen. Ja punakilpipaperit saa mihin tahansa crossipyörään tullista ilmaiseksi.
-
Näköjään sitte eri käytäntöjä saman yhtiön konttoreissa. Jos soittais vaikka sitte Someron tai Salon konttoriin...
Saako ne punakilpipaperit ilman valmistenumeroa? Tota meidän Kotaria on vaikee yksilöidä, ku ei löydy kunnollista valmistenumeroa :-\
-
Moro
Numero meistejä löytyy esim biltemasta ja johan alkoi numeroita rungosta löytymään....
T.Jarmo
-
Vanhoissa TM:issä on kolmenumeroinen runkonumero.
Pääasia et rungossa on joku numero. Voihan runko olla omavalmistekkin, jolloin voi itse keksiä mieleisen numeron.
-
Joo kyllä me tota omavalmistejuttuaki mietittiin. Ja ite keksittyä numeroa, mut jos sellanen valmistenumero yllättäen onkin jo jollain muulla vehkeellä Trafin rekisterissä...
No kai ton viiden numeron sarjan luulis riittävän, joka rungosta löyty.
Taidanpa tänää pirauttaa ainaki vielä sinne Salon konttoriin, josko onnistais :)
-
Moro.
Syntymä aika on aika hyvä ilman loppu numeroa.Noita on hakattu aikoinaan moniin soolo ja sv cross pyöriin.
T.Jarmo
-
No niin, päädyttiin hakemaan konttorilta siirtokilpivakuutus. Hinta 26,60€.
Tämän ku olis heti hokannut, ni ois säästäny kärsimättömän ihmisen hermoja ;D
Noh, pääasia et asia hanskassa...